Tervetuloa kotisivuilleni!

Ennakkoäänestys kotimaassa 3.-9.4. Ennakkoäänestys ulkomailla 3.-6.4. Varsinainen vaalipäivä sunnuntaina 14.4.

Mekin luotamme Ailaan!

"Aila on luotettava, osaa asiat ja on aina heikompien puolella.”kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila

”Aila Paloniemi on sosiaali- ja terveys-, sivistys-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan konkari, joka haluaa tehdä yhteistyötä yli puolue- ja toimialarajojen. Hän osaa myös ulko-, turvallisuus- sekä kehityspolitiikan ja saa haluttua muutosta aikaiseksi. Arvostan sitä, että Paloniemen sydäntä lähellä ovat lapset, nuoret, perheet ja vanhukset. Hän on pitänyt heikoimmassa asemassa olevien ääntä esillä päätöksenteossa ja haluaa jatkossakin turvata lasten ja nuorten terveet kasvuolot ja hyvinvoinnin sekä mahdollistaa ikääntyneille arvokkaan vanhuuden. Olen oppinut tuntemaan tämän politiikan voimanaisen, mummon ja siltojen rakentajan sitkeänä, lämpimänä ja oikeudenmukaisena päättäjänä, johon voi aina ja joka tilanteessa luottaa.” pääsihteeri, päätoimittaja Marianne Heikkilä

”Kansanedustaja Aila Paloniemi on perehtynyt syvällisesti ja laaja-alaisesti koulutuspolitiikkaan, mukaan lukien korkeakoulupolitiikka. Hän toimii aktiivisesti haastavissa elämäntilanteissa olevien puolesta niin eduskunnassa kuin järjestöissä. Hän on luonut myös yhteistyö- ja vuorovaikutusrakenteita yli puoluerajojen edistääkseen kansakunnalle tärkeitä asioita.” dosentti, kansalaisyhteiskuntavaikuttaja Jorma Niemelä

”Aila on lastensuojelun asiantuntija ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksien puolustaja. Järjestöihmisenä hän tietää miten tärkeä on toimiva kansalaisyhteiskunta.” Maria Kaisa Aula, Viitasaari

"Kansanedustaja Aila Paloniemi on tehnyt hartiavoimin töitä kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön eteen nyt päättyvällä vaalikaudella. Tilanne on ollut leikkausten jälkeen vaikea, mutta Aila on tuonut esiin tämän työn merkitystä ja pitänyt yllä rakentavaa keskustelua Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana. Olen oppinut tuntemaan Ailan asioihin perehtyvänä, innostavana ja Suomen kansainvälistä etua laajasti ymmärtävänä poliitikkona." kehityspoliittisen osaston päällikkö Satu Santala, Ulkoministeriö

”Aila tekee työtä niiden puolesta, joiden ääni ei muuten kuulu. Aila on vahva mielenterveysosaaja, joka kokoaa ihmiset yhteen ja puolustaa rohkeasti jokaisen oikeutta hyvinvointiin ja hyvään elämään. Jokaisen mielenterveys on arvokas ja sen eteen Aila on tehnyt ja tekee työtä. Aila haluaa viedä asioita eteenpäin, yhdessä.” toiminnanjohtaja Pia Hytönen, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami 

”Ailan työssä ja suhtautumisessa kanssaihmisiin on vahvana pontimena oikeudenmukaisuus ja syvä kunnioitus – kaikki ihmiset ja kaikki työ on arvokasta. Aila tekee työnsä tosissaan ja tekee sen, minkä lupaa.” toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta, Suomen Harrastajateatteriliitto

”Toivon todella että kansa näkee sen merkittävän työn, mitä Aila on tehnyt eduskunnassa ihmisten hyvinvoinnin eteen vauvasta ikäihmisiin. Poliitikon tärkein tehtävä on kuulla. Sitä Aila on tehnyt.”  sosiaalityöntekijä Arja Ryynänen, Espoo


Hei

Olen Paloniemen Aila, Keskustan neljännen kauden kansanedustaja ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu vuodesta 1997. Olen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, ehdokasnumeroni on 47.

Vahvimmat osaamisalueeni ovat sosiaali- ja terveys-, sekä sivistys-, koulutus- ja kulttuuripolitiikka. Olen myös erittäin perehtynyt ulko- ja turvallisuus- sekä kehityspolitiikkaan.

Koko poliittisen urani ajan sydämelläni ovat olleet lapset, nuoret, perheet ja vanhukset. Heikoimmassa asemassa olevien auttaminen ja heidän äänensä tuominen kuuluviin on työni punainen lanka sekä omassa kunnassani, Suomessa ja maailmalla. Perheeseeni kuuluu kaksi upeaa poikaa, 18-vuotias iltatähteni Vili ja jo aikuinen poikani Lassi. Poikani ja hänen avovaimonsa Henna lisäsivät onnea elämääni tekemällä minusta mummon.

Olen kiitollinen ja onnellinen suloisella lapsenlapsella, Jalolla kasvaneesta perheestäni joka päivä. Jos poliitikon työstä vapaata jää, käyn teattereissa ja konserteissa, tapaan ystäviäni, luen ja kirjoitan. Olen huumorintajuinen, pitkäjänteinen ja aikansaapa työmyyrä.

Paloniemen Aila kansanedustaja

Ota yhteyttä:
Aila Paloniemi 050-511 3067
aila.paloniemi(at)eduskunta.fi

 

 

 

Popup Galleria

team1
team2
team3
team4
team5
team6
team7
team8
Back to Top