8.6.2017 Perhehoitoliitto

Perhehoitajan sosiaaliturva on osa laadukasta perhehoitoa

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tiistaina Hyvä perhehoito -työryhmän loppuraportin. Työryhmän tehtävä oli tehdä ehdotus perhehoitolain toimeenpanoa tukevista toimenpiteistä sekä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihankkeessa mallinnetun omais- ja perhehoitokeskuksen toiminnan sisällöistä.

Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen ja kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen osallistuivat työryhmän työskentelyyn.

Työryhmän mukaan perhehoidon hyvä laatu varmistetaan valmentamalla, kouluttamalla ja tukemalla perhehoitajia, käyttämällä yhtenäisiä toimintamalleja sekä huolehtimalla perhehoidossa olevan lapsen, nuoren ja aikuisen osallisuudesta. Yhtenäinen toimintamalli esitellään muun muassa Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito: Kohti perhehoidon laadun vahvistamista -raportissa, joka on tuotettu osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (LAPE).

Perhehoitoa kehitetään parhaillaan monissa maakunnissa osana LAPEa. Olisikin tärkeää, että sekä Hyvä perhehoito -työryhmän että Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito -raportissa esiin nostetut ja perhehoidon laatua varmistavat tekijät otetaan pohjaksi kehittämistyölle.

Hyvä perhehoito -työryhmän raportissa tuodaan esiin myös perhehoidon kehittämistarpeita, kuten perhehoitajan työttömyys-, sairaus- ja vakuutusturvan parantaminen. Perhehoitoliiton mielestä sekä perhehoidon laadun että perhehoidon määrän lisäämisen kannalta perhehoitajien sosiaaliturvassa olevien puutteiden korjaaminen on välttämätöntä.

Perhehoitoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi (Kesk.) onkin tekemässä perhehoitajien sosiaaliturvan osalta lakiesitystä hoitovapaan laajentamiseen ja kirjallista kysymystä työttömyysturvan parantamisesta. Hoitovapaaoikeutta esitetään laajennettavaksi siten, että toimeksiantosuhteisella perhehoitajalla ja lapsen oheishuoltajana toimivalla sijaisvanhemmalla on oikeus kahden vuoden hoitovapaaseen lapsen sijoituksen jälkeen riippumatta sijoitetun lapsen iästä.

Toimeksiantosuhteisella perhehoitajalla ei ole työttömyysturvaa eikä hän voi vakuuttaa itseään työttömyyden varalta perhehoitajan tehtävän perusteella. Taloudellinen turvattomuus vaikeuttaa muun muassa perhehoitajien rekrytointia ja siten perhehoidon määrän lisäämistä.

Lisätiedot:

puheenjohtaja Aila Paloniemi, puh. 050 511 3067Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen, puh. 040 310 1441pirjo.hakkarainen@perhehoitoliitto.fi

 

Popup Galleria

team1
team2
team3
team4
team5
team6
team7
team8
Back to Top